Lapsiperheen vaate- ja tarvikeralli sekä säästövinkki

Perheessä, jossa on useampi lapsi, hankittavaa riittää jatkuvalla syötöllä; milloin jollakin lapsista on kengät jääneet pieniksi ja toisella ulkohousun polvet menneet puhki. Välillä askartelutuokion jälkeen näyttää siltä, että lapsi on käyttänyt liimaa enemmän paitaansa kuin itse askarteluun.

Vaikka suosinkin kierrätystä, kaikkea ei millään tahdo löytää käytettynä – varsinkaan hieman isommille lapsille, joiden kulutus on jo niin valtavaa, ettei kierrätettävää oikein tahdo jäädä. Tästä syystä olen ollut erittäin ilahtunut siitä, että löysin aikoinani Lekmerin verkkokaupan, josta saa lähes kaiken tarvittavan muutamalla klikkauksella! Lekmerilta löytyy muun muassa turvaistuimia, sisustusjuttuja lastenhuoneen piristämiseksi, rattaita, hoitotarvikkeita, laaja valikoima leluja sekä vauvan- ja lastenvaatteita. Lekmerilta saa jopa vaippoja! Lastenvaatteista meidän suosikkeja ovat esimerkiksi Reima ja Name it, joita molempia löytyy Lekmerin valikoimista. Minä ihastuin tällä kertaa näihin leikkikeittiöihin ja -ruokiin. Kotileikit ovat meillä tällä hetkellä kovin suosittuja ja siitä kivoja, että niihin voivat osallistua kaikki kolme nuorinta lasta. Kyllä näillä kelpaa kokkailla!

micki-paistinpannu-seka-leikkiruokaa

(Kuvat Lekmer.fi.)

Perheessä, jossa on monta lasta, myös rahaa kuluu lasten vaatteisiin ja tarvikkeisiin melkoinen määrä; budjetti venyy ja paukkuu helposti ja yllättäin. Tästä syystä olinkin iloinen, kun minuun otettiin yhteyttä CupoNationista, joka on ainakin minulle uusi tuttavuus. Kyseessä on siis verkkokauppojen alennuskoodeja ja tarjouksia yhteen kokoava sivusto, jonka sivuilta löytyy eksklusiivisia alennuskoodeja, eli koodeja, jotka ovat saatavilla ainoastaan CupoNationin sivulta.Sivulta löytyy tällä hetkellä myös Lekmerin koodi, jolla saa -10% lähes kaikista Lekmerin tuotteista. Koodi on voimassa ainoastaan ensi viikon tiistaihin asti eli nyt kannattaa olla nopea, jos haluaa hyödyntää tämän koodin. Mutta, vaikka koodi jäisikin tällä kertaa käyttämättä, niin ei hätää; Lekmerin alennuskoodeja ilmestyy CupoNationin sivulla säännöllisesti eli kannattaa kurkata sivulle vielä tämän koodin umpeutumisen jälkeenkin!

Me olemme tilanneet Lekmerilta monta kertaa ja olleet aina tyytyväisiä sekä tilaamiimme tuotteisiin että asiakaspalveluun; Lekmer on ehdottomasti yksi lempiverkkokaupoistani! Eräs nappiostos oli Name it:n puuvillapipo, sellainen ”ruttumalli”, josta 4-vuotias pitää niin paljon, ettei oikein mikään muu pipo tahdo kelvata. Kun kysyin pojalta, millaisen talvihatun hän haluaa, hän kuvaili sitä sanomalla, että ”se on sininen ja siinä on semmoinen tähti ja…” eli hän kuvaili juuri tämän Name it:n pipon, joka ei vain valitettavasti riitä talvipakkasilla pitämään korvia lämpiminä. Kiersimme tässä yhtenä päivänä lähes kaikki Helsingin keskustan liikkeet, joista vain voin kuvitellakaan löytäväni mieleisen pipon, mutta mikään ei oikein tuntunut mieleiseltä. Lopulta ratkaisimme pipokysymyksen ostamalla toisen hatun Name it:n pipon alle. Myöhemmin mietin, että kaupoissa kiertelyyn käytetyn ajan olisi voinut käyttää kyllä järkevämminkin, vaikka ulkoillen tai tenttiin lukien. Nettikaupoissa ”kiertely” olisi säästänyt aikaa – ja rahaakin; lapsilla kun tuli tietysti kiertelyn lomassa nälkä ja jano ja sitten alkoi tehdä mieli jätskiä… Vaikka tulimme ostosreissulta kotiin lähes tyhjin käsin, oli rahaa palanut reippaasti yli budjetin!

lindberg-lippalakki-boston

(Kuva Lekmer)

Löytyyköhän sinunkin lapsesi lempipipo Lekmerilta? Jos löytyi, muista korkata alennuskoodi Cuponationilta!

(Postaus on toteutettu yhteistyössä CupoNationin ja Lekmerin kanssa.)

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)