8

Terkkuja Leilalta Italiasta & turkkilaista börekiä

Tykkään tosi paljon Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä -blogista, jonka kautta olen päässyt kurkkaamaan elämään Izmirissä, Egeanmeren rannalla. Se on juuri yksi tämän harrastuksen kivoista puolista; kun ei ole mahdollista matkustaa ihan kaikkialle, minne haluaisi, voi aina kurkata jonkun toisen paikan päällä asuvan tai paikan päälle matkustaneen blogiin ja päästä sitä kautta eläytymään paikalliseen elämänrytmiin. Lue loppuun

Advertisement
6

Eidin viettoa suomalaisittain

Algeriassa vietettiin viikonloppuna Eidiä Ramadan-paastokuukauden päätyttyä. Viime vuonna olimme Algeriassa juhlan aikaan, mutta tällä kertaa mies ja vanhin poika olivat Algeriassa ja me muut Suomessa. Mies on usein sanonut, ettei Eid tunnu Suomessa ollenkaan samalta kuin Algeriassa. Miehellähän ei ole Suomessa ainuttakaan sukulaista, joiden luona vierailla tai jotka osallistuisivat Eidin valmisteluun ja viettoon. Uskon, että suomalaisilla, jotka asuvat muslimimaissa kaukana omasta perheestään ja suvustaan on hieman samankaltainen tilanne joulunvieton suhteen. Olemme siis joutuneet luomaan omat perinteemme aikalailla tyhjästä. Yleensä meillä on vietetty Eidiä niin, että kotiin on hankittu herkkuja (kenties jotain koristeitakin) ja lasten kanssa on tehty jotakin erityisen kivaa; esimerkiksi olemme viettäneet Eidiä lasten kanssa niin Turun Caribiassa, Hop Lopissa kuin Istanbulissakin. Algeriassa kuitenkin Eidin tunnelman luovat selkeästi ihmiset; sukulaisten luona vierailu. Lue loppuun

2

Mustavalkoista kesäpiristystä

Kiirettä ja pientä kesäväsymystäkin on ollut ilmassa. Lushin kesäpussi kuitenkin piristi mieltä! Meillähän kylpyvaahto- ja rasvapurkit on useimmiten toinen toistaan värikkäämpiä, joten nyt nämä pussista kuoriutuneet mustavalkoiset purkit olivat kivaa vaihtelua. Lushin käsintehdyt tuotteet ovat tuntuneet pieneltä arjen luksukselta! Lue loppuun