Tipu-”käsieläin” sekä vinkkilinkki tipu- ja kana-askarteluihin

Piirsimme tänään 4-vuotiaan kanssa tällaisen söpön tipun, jossa tipun siivet muodostuvat pojan käsistä. Mehän olemme aikaisemminkin piirtäneet/maalanneet erilaisia eläimiä ja kukkia kädenjäljistä ja edelleenkin tämä tuntuu hauskalta tavalta piirtää! Lopuksi 4-vuotias vielä väritti tipun. Idean sain Pinterestista, joka on muuten todellinen ideoiden aarreaitta! Pinterestin versiossa tipu askarreltiin, mutta me päädyimme tällä kertaa piirtämiseen. Kokosin Pinterestiin oman eläinaskartelu-tauluni, josta löytyy tällä hetkellä paljon ideoita tipu- ja kana-askarteluihin, muun muassa tosi suloinen kuvaelma kanan elämän kiertokulusta. Kurkatkaapa täältä: http://www.pinterest.com/lastensilmin/animal-crafts/.

Täytyy muuten varoittaa, että Pinterest on tosi koukuttava!

Advertisement

Piirtelyä, askartelua ja laululeikkejä kirjojen innoittamina sekä muutama ajatus lasten oppikirjoista

Monessa blogissa vietetään tällä viikolla Blogien lastenkirjaviikkoa, jonka innoittamana päätin kertoa meidän lukuhetkestä, jonka pohjalta lapset innostuivat piirtelemään ja askartelemaan. Luimme siis jälleen kerran tarinaa Myyrän autosta. Tämä kirja on erityisesti 4-vuotiaan suosikkikirja, mutta tällä kertaa muutkin lapset kuuntelivat tarinaa, jopa 12-vuotias ja 1,5-vuotias. Tarina on tietysti aivan liian pitkä 1,5-vuotiaalle, mutta hän kuunteli sen minkä jaksoi ja osoitteli innoissaan kirjan kuvia sanoen: ”Kato, kato!”. Kuvat selkeästi kiinnostavat häntä vielä paljon enemmän kuin tarina ja Myyrä-kirjojen kuvat ovatkin erityisen kivoja.

Tarinan lukemisen jälkeen kolme nuorinta lasta halusi piirtää tarinan pohjalta.

Tässä 1,5-vuotiaan taideteos…

… ja tässä 4-vuotiaan.

Tyttö piirsi pitkään ja hartaasti.

Valmis kuva on mielestäni tosi suloinen!

Seuraavaksi lapset halusivat askarrella myyrän auton. Kaivoimme esiin kaikenlaista kierrätettävää materiaalia.

Työn aloitus muistutti aikalailla Myyrän auton rakentamisen aloittamista. Lapset pohtivat, mistähän työn aloittaisi.

Lapset askartelivat omatoimisesti yhteistyönä tällaisen auton Myyrän uusille ystäville.

Sitten keksittiin, että Myyrällä voisi olla myös lentokone tai helikopteri ja talonkin Myyrä tarvitsee. Ja askartelu sen kuin jatkui ja jatkui…

Tarinan pohjalta olisi voinut myös vaikkapa maalata, muovailla tai kertoa oman sadun, siitä miten Myyrän tarina olisi voinut jatkua.

Toinen leikki, joka on ollut meillä suosiossa lasten ollessa pieniä, on laululeikki Piippolan vaarista. Olemme käyttäneet laulun tukena kuvakirjoja, joista löytyy selkeitä kuvia kotieläimistä. 1,5-vuotiaan lempikirja ”Kuka sieltä kurkistaa? Kotieläimiä” on erinomainen tähän leikkiin. Ennen jokaista säkeistöä valitaan lapsen kanssa eläin, joka Piippolan vaarilla on. ”Kuka sieltä kurkistaa?” -kirjaa käytettäessä voidaan eläintä myös arvuutella. Laulun aikana kyseisen eläimen kuvaa heilutetaan laulun tahdissa. Tosi yksinkertainen leikki, mutta pienet lapset, jotka ovat vasta opettelemassa eläinten nimityksiä, tuntuvat tykkäävän tästä.

”Piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei!

Vaari se hoiteli lampaitansa, hiiala hiiala hei!

Mää-mää siellä ja mää-mää täällä,

siellä mää, täällä mää

joka puolell’ mää-mää, hiiala hiiala hei!
…”

Isompien lasten ollessa pieniä meillä oli kuvakirja kotieläimistä äänineen. Tuolloin äänien painelu kirjasta säkeistöjen jälkeen oli lasten mielestä erityisen hauskaa. Leikkiin voi yhdistää myös muovieläimiä, jolloin etsitään yhdessä lapsen kanssa laatikosta sama eläin, joka on valittu kirjasta. Eläimen voi myös valita nostamalla sen laatikosta silmät kiinni, minkä jälkeen eläin nimetään ja lauletaan.

Näin kotikouluttajana halusin sanoa loppuun vielä muutaman sanasen lasten oppikirjojen merkityksestä lasten opetuksessa. Kotikoulussahan ei olisi aivan pakko edes käyttää oppikirjoja, mutta minä olen päätynyt käyttämään kirjoja; opettaminen ilman kirjoja vaatisi mielestäni vieläkin suurempaa perehtyneisyyttä aiheisiin sekä opetussuunnitelmaan. Olen huomannut, että jos lapset saavat päättää mitä ainetta opiskellaan, he valitsevat lähes aina matematiikan. Itse opetan mieluiten matematiikkaa, äidinkieltä, englantia ja vanhimmalle pojalle historiaa. Sen sijaan ympäristötieto ja biologia ovat yllättäin aineita, joita emme ole opiskelleet niin kovin innoissamme. Olen pohtinut syytä tähän. Minähän pidän valtavasti eläimistä ja luonnosta; miksi siis tämä aihe ei nyt jostakin syystä kiinnostakaan. Yksi syy tähän ovat mielestäni oppikirjat!

Lasten matematiikan kirjat ovat värikkäitä ja niissä on kiinnostavia kuvia. Ne ovat myös selkeitä ja riittävän haastavia. Kirjan loppupuolella on myös lisätehtäviä, joita voi tehdä perustehtävien lisäksi.

Äidinkielen kirjoissa pidän eniten siitä, että niissä on katkelmia monista klassikkosaduista. Kielioppisääntöihinkin tutustutaan satujen ja tarinoiden kautta. Pojan historian kirja on itsellenikin mielenkiintoista luettavaa! Se on mielestäni yllättävän haastava 5-luokkalaiselle verrattuna moneen muun aineen oppikirjaan. Tykkään lukea historiaa pojalle ääneen, koska asiat tuntuvat jäävän hänelle siten helpoiten mieleen ja koska aihe kiinnostaa itseänikin. Sen sijaan historian tehtäväkirjasta emme jostakin syystä oikein tykänneet. Kaikista kivoin on kuitenkin mielestäni tytön englannin Yippee!-sarjan kirja! Se on ihanan värikäs ja kunkin kappaleen sanasto esitellään kuvien kera kappaleen alussa. Kirjan hahmot ovat kiinnostavia ja tarinat hauskoja. Pojan englannin kirjassa pidän erityisesti siitä, että se käsittelee sekä englantilaisen että amerikkalaisen perheen elämää, jolloin lapset oppivat sekä brittienglantia että amerikan englantia, jotka eroavat osittain toisistaan.

Ympäristötiedon kirja taas on mielestäni jollakin lailla hieman vanhanaikainen. Se ei tempaa samalla tavoin mukaansa kuin monet muut kirjat. Tämä on ehkä osa syy siihen, että kyseinen kirja jää meillä helposti pahnan pohjimmaiseksi. Ei siis ole aivan sama, millaisista kirjoista lapset oppinsa ammentavat!

Algeriassa oppikirjoja on viime aikoina uudistettu ja olin positiivisesti yllättynyt, kun lapset saivat uudet kirjat. Lasten serkulta saimme etukäteen hänen käytettyjä oppikirjojaan ja ne olivat niin ankeita, että mietin, miten kukaan lapsi voi kiinnostua sellaisista. Onneksi näissä uusissa kirjoissa on värejä!

Meidän perheen lukuhetki

Sininen keskitie -blogi haastoi kaikki äitiys-, perhe- ja kirjablogit Blogien lastenkirjaviikko 2014 -haasteeseen (http://sininenkeskitie.blogspot.fi/2014/03/blogien-lastenkirjaviikko-2014-haaste.html)! Blogien lastenkirjaviikon (24.-30.3.2014) tavoitteena on saada lastenkirjojen lukemista ja arvostusta näkyville. Minäkin lupasin kantaa pienen korteni kekoon ja kertoa meidän perheen lukuhetkistä.

Meidän lukuhetkemme alkavat usein kirjastosta, jossa tutustumme pitkään ja hartaasti lastenosaston tarjontaan ja valitsemme yhdessä lasten kanssa lapsia kiinnostavia kirjoja. Olen huomannut, että lasten kiinnostuksen kohteet vaihtelevat ajoittain, mutta joukosta löytyy myös kestosuosikkeja, joita lainataan aina uudestaan ja uudestaan.

Perheemme on kaksikielinen; toisena kotikielenämme on arabia, ja olenkin ollut erittäin ilahtunut, kun kirjastosta löytyy myös melko laaja valikoima arabiankielisiä lastenkirjoja. Meillä on luettu arabiankielellä niin Mikko Mallikasta kuin Peppi Pitkätossuakin! Meillä minä luen lapsille suomenkielisiä kirjoja ja isä arabiankielisiä. Miehelle satujen lukeminen ei ole ollut niin itsestäänselvää kuin minulle; minulle luettiin lapsena paljon ja kävin myös säännöllisesti lainaamassa kirjastoautosta uutta luettavaa vanhempieni kanssa, mutta miehelle ei juurikaan luettu lapsena. Minä kasvoin kirjojen parissa ja opettaja olikin kysynyt vanhemmiltani aloittaessani koulun, miten sanavarastoni on niin laaja. Syytä tähän ei tarvinnut etsiä kaukaa; isäni luki minulle jo pienenä lasten kirjojen lisäksi myös esimerkiksi historiaa. Uskon, että tämä on myös yksi syy siihen, miksi olen kiinnostunut niin monista asioista. Olen yrittänyt jatkaa tätä samaa perinnettä myös omien lasteni kanssa. Myös mieheni on huomannut, että lapsille lukeminen kasvattaa lasten sanavarastoa ja hän on oppinut lukemaan lapsille aikaisemman monotoonisen lukemisen sijaan äänenpainoja vaihdellen ja kuvista keskustellen.

Olemme olleet nyt pidempään Algeriassa ja yksi suurimmista asioista, joita täällä kaipaan, on kirjasto suomenkielisine kirjoineen! Vaikka olen yrittänyt paikkailla vajavaisia kirjavarastojamme e-kirjoilla ja -lehdillä, eivät ne voi täysin korvata mukana olevien kirjojen vähäisyyttä. Aidossa kirjassa on aivan omanlaisensa tunnelma! Toisaalta täältä löytyy paljon arabiankielisiä lastenkirjoja ja olenkin yrittänyt nyt hyödyntää tätä tarjontaa.

Lukuhetkemme alkaa usein lasten omasta toiveesta ja saatamme lukea pieniä hetkiä pitkin päivää. Usein toivoisin kuitenkin, että aikaa lukemiselle olisi huomattavasti enemmän! Vanhimmat lapset osaavat tietysti lukea jo itse, mutta luen silti heillekin toisinaan ääneen. Molempien äidinkielen kirjoista on löytynyt ilokseni katkelmia monista klassikkosaduista. Tytön mieleen on jäänyt erityisesti satu prinsessasta ja herneestä. Usein juttelemme katkelman luettuamme siitä, miten satu jatkuu tai voisi jatkua. Myös 4-vuotias pitää näistä lukuhetkistä. Tällä hetkellä luen eniten juuri 4-vuotiaalle, joka jo jaksaa kuunnella melko pitkiäkin satuja, mutta ei vielä osaa lukea itse.

Meillä myös pienin, 1,5-vuotias, lapsi on ihastunut kirjoihin! Ne ovat hänen aarteitaan, joita hän kanniskelee ympäriinsä ja osoittelee kirjojen kuvia. Tänään hänen aamunsa alkoi isosiskon lukemalla tarinalla. Kovin pitkiä tarinoita poika ei tosin vielä jaksa kuunnella, vaan kirjoissa kiinnostavat enemmän kuvat ja luukut. Hänen tämän hetkinen lempikirjansa on ”Kuka sieltä kurkistaa? Kotieläimiä”, jossa on luukkujen tilalla hauskat aukot, joista näkyy pieni osa seuraavalla aukeamalla paljastettavasta eläimestä. On hauskaa, kun kirjojen sivuilta löytyy monia eläimiä, joita näemme täällä Algeriassa lähes päivittäin! Näin pienillä toimivimpia kirjoja ovatkin mielestäni kuvakirjat, joista löytyy sellaisia kuvia, jotka ovat tuttuja myös lapsen omasta elämänpiiristä.

Vuosien varrella lastemme lempikirjoja ovat olleet esimerkiksi iki-ihanat Myyrä-kirjat, jotka hurmaavat niin tarinoillaan kuin kuvillaankin. Kerran Myyrä-kirja pelasti bussimatkamme! Lähdin kahden vilkkaan lapsen kanssa pitkähkölle bussimatkalle. Tyttö kysyi jo kymmenisen minuutin ajomatkan jälkeen, olemmeko kohta perillä. Matkaa oli tuossa vaiheessa vielä rutkasti jäljellä! Onneksi muistin laukkuun pakkaamani Myyrä-kirjan! Koko loppumatka meni joutuisasti kirjaa lukien ja kuvista jutellen. Lapset uppoutuivat kirjan tarinaan ja kuviin niin syvästi, että tämä on ollut yksi perheemme mieleen painuvimmista lukuhetkistä. Perille päästyämme edessämme istunut vanhempi nainen totesi, että oli ollut ihanaa kuunnella tarinaa myyrän seikkailuista.

Toinen suosikkimme on klassikkokirja Pikku toukka paksulainen. Tässä kirjassa pidän siitä, että tarinan ohessa lapsi oppii niin perhosen kehityksen vaiheet, viikonpäivät kuin lukusanojakin. Kirjan kuvitus on mielestäni tosi kaunis ja kiinnostaa lapsia! Lastenkirjoissa kuvat ovatkin tarinan ohella mielestäni erittäin tärkeässä osassa!

Pidämme myös Arvaa kuinka paljon sinua rakastan -kirjasarjan kirjoista! Eräässä blogissa blogisti kertoi, kuinka oli etukäteen ajatellut, että kirjasarja saattaisi olla hänen makuunsa hieman liian ällömakea ja olikin sitten yllättynyt positiivisesti kirjoja luettuaan! Itselläni oli sama ennakkokäsitys ja aivan samoin kuin toinenkin blogisti, pyörsin tämän ennakkokäsitykseni ja ihastuin kirjoihin! Kirjat ovat herttaisia ja kuvitus on mielestäni todella nätti! Näitä on kiva lukea lapsi sylissä!

Tässä oli muutamia ajatuksia meidän lukuhetkistämme sekä lastemme lempikirjoista – pieni korsi suuresta muurahaispesästä. Olisi mielenkiintoista lukea mahdollisimman monen bloggaajan ajatuksia tästä tärkeästä aiheesta!

Mitä tänään syötäisiin? – Itse tehtyjä tortillalettuja, punajuuripihvejä, suklaakeksejä?

Tässä taas muutamia viime päivien ruokakokeiluja, joita ei suinkaan siis syöty samalla aterialla…

Suomessa käytin tortillalettuja välillä pikaruokana esimerkiksi iltaisin kiireisinä päivinä. Tortillat ovat siitä kivoja, että ne voi täyttää melkein millä vain ja niistä saa melko terveellisiäkin vaihtoehtoja valitsemalla terveellisiä täytteitä. Olen siis kaipaillut tortilloja! Olinkin tosi iloinen kun löysin Ruusukujan katveessa -blogista ohjeen kotitekoisiin tortillalettuihin (http://ruusukujalla.blogspot.com/2014/03/tortillalettuja-gluteenittomina-ja.html)! Blogista löytyy ohje myös gluteenittomiin tortillalettuihin, mutta minä tein tavallisia.

20-24 kappaleeseen pehmeitä tortilloja tarvitaan:

9,5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

25g leivontamargariinia

3,5 dl vettä

1. Sekoita keskenään kuivat aineet.
2. Nypi rasva hyvin kuivien aineiden joukkoon, jotta seoksesta tulee murumaista.
3. Lisää haalea vesi ja sekoita taikinaksi.
4. Alusta jauhotetulla alustalla muutaman minuutin ajan. Vaivaa huolellisesti, kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Tämä on tärkeä vaihe!
5. Jaa taikina 20-24 osaan ja pyörittele pieniksi palloiksi.
6. Jauhota alusta ja taikinapallo ja kauli ohueksi letuksi.
7. Paista molemmin puolin ilman rasvaa kuumalla pannulla.

Itse tehtyinä nämä eivät tietystikään ole ihan pikaruokaa, mutta vanhin poika auttoi paistamisessa, jolloin näiden tekeminen oli melko nopeaa. Suosittelenkin, jos vain mahdollista, että yksi pyörittelee ja kaulii taikinaa ja toinen paistaa! Nämä olivat erityisesti vanhimman pojan mieleen, joka oli myös tainnut kaivata tortilloja!

Seuraavana aamuna kokeilin tehdä jäljelle jääneistä tortillaletuista quesadillaseja, joita tosin jouduin muokkaamaan sen mukaan, mitä kaapeista löytyi täytteeksi. Ruusukujan katveessa -blogissa näihin tuli täytteeksi quacamole-kastiketta, juustoraastetta, mausteista jauhelihaa, tomaattia ja päälle juustoraastetta. Täyte levitettiin yhdelle tortillaletulle ja toinen tortillalettu laitettiin kanneksi. Sitten ne paistettiin öljyssä pannulla molemmin puolin.(http://ruusukujalla.blogspot.com/2014/03/quesadillas.html) Kiva ohje tämäkin!

Kaksi pienintä pitävät punajuuripihveistä ja Algeriassa näyttää nyt olevan punajuurien aika. Tein punajuuripihvit ilman ohjetta, mutta sattumalta tulin tehneeksi ne aikalailla samalla tavalla kuin Ruusukujan katveessa -blogistikin – johtuen ehkä siitäkin, että olin vilkaissut blogissa myös tätä ohjetta tutustuessani tortillalettujen ohjeeseen. 4-vuotias oli tällä kertaa apuna perunamuussin teossa.

Ruusukujan katveessa -blogin ohjeeseen tulee:

500g punajuuria

2 isoa tai 3 keskikokoista perunaa

3 kananmunaa

175g juustoraastetta

suolaa ( myös Herbamare -yrttisuola sopii mainiosti!)

kuivattua timjamia tai Provencale yrttiseosta

n. desi jauhoja (esim. Semperin gluteeniton Mix -jauhoseos, tai tavallinen vehnäjauho)

1. Raasta punajuuret sekä perunat ja lisää joukkoon juustoraaste.
2. Sekoita joukkoon munat ja mausteet, sekä jauhoja sen verran että tulee sopiva koostumus.
3. Paista pannulla pihveiksi.

Helpon ja nopean suklaakeksien reseptin löysin kokeiluun täältä: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/268454/SUUSSASULAVAT%20SUKLAAKEKSIT%20:D/. Näihin löytyy tarvikkeet kotoa, ainakin meillä, lähestulkoon aina ja nämä olivat lisäksi tosi helppoja tehdä. Tosin meidän kaakaojauhe oli erittäin vahvaa ja erittäin tummaa ja kekseistä tulikin mielestäni hieman erikoisen värisiä ja näköisiä. Makukin olisi luultavasti ollut parempi hieman toisenlaisella kaakaojauheella.

20 keksiin tarvitaan:

150 g margariinia
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 ½ rkl kaakaojauhetta

1. Laita uuni kuumenemaan 175`c.
2. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
3. Vaahdota sokeri ja margariini.
4. Lisää vaahtoon kananmuna sekä jauhot.
5. Nostele leivinpaperin päälle pieniksi keoiksi. (Minä leivoin pieniksi palloiksi, joita painelin vielä hieman.) Leivokset leviävät uunissa; jätä väliä.
6. Paista noin 15 minuuttia.

Seikkailu vuorilla

Vuoret, jotka näkyvät kattoparvekkeeltamme ovat kiehtoneet minua kovasti. Ne tuntuvat olevan niin lähellä, mutta ovat kuitenkin paljon kauempana kuin ensin näyttää. Ne näyttävät myös todella erilaisilta erilaisissa sääolosuhteissa ja eri vuorokaudenaikoina. En ole ennen päässyt käymään vuorilla, mutta tänään päätimme tehdä pienen retken…

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ajaminen ylös vuorelle olisi pelottanut! Tie oli mutkitteleva ja joissakin kohdin oli lyhyitä alueita, joissa ei ollut turvakaiteita. Tällaisissa kohdissa tien kaartaessa toisaalle, ajettaessa vuoren reunan puolella, tuntui välillä, että auto ajautuisi alas jyrkänteeltä. Mies ajoi erittäin hiljaa eikä mitään todellisia vaaratilanteita ollut, mutta korkeanpaikankammoni yhdistettynä liikkuvaan autoon teki tepposet. Luulen, että jos ajaisimme useammin vuoristoteitä, alkaisi se tuntua normaalimmalta. Mutta näkymät olivat myös aivan valtavan upeat; jotakin sellaista, mitä en ole koskaan ennen nähnyt!

Päästyäni ulos autosta, nautin ihanasta vuoristoilmasta ja upeista näkymistä! Tässä poika miettii syntyjä syviä upeita maisemia katsellen.

Vuorilla kulkee myös pieniä teitä, joita pitkin voi kävellä. Me jätimme auton parkkiin ja lähdimme laskeutumaan erästä tällaista tietä alaspäin. Tiet ovat muuten leveämpiä, miltä kuvassa näyttää. Kävely ei pelottanut eikä tieltä ollut vaaraa pudota, ellei nyt mennyt aivan reunalle keikkumaan.

Alhaalta, ikäänkuin vuorten välistä löytyi joki ja kauniita maisemia! Joen vesi näytti kristallin kirkkaalta ja kokeilimme myös joessa kahlaamista matalassa kohdassa. Ihanan piristävää!

Hieman harmitti, ettemme ottaneet eväitä mukaan! Olemme suunnitelleet piknikkiä, mutta lähdimme tänään matkaan vähän extemporee, joten eväitä ei tullut otettua mukaan. Maisemat olivat todella rentouttavat ja tuolla olisi viihtynyt kauemminkin! Mies kertoi olleensa lapsena vuorilla leirillä. Muutoinkin perheet retkeilevät alueella, mutta se oli silti vielä melko siistissä kunnossa.

Tämän jäljen nähtyämme, pohdimme tosin (hieman pelästyenkin), mikähän eläin tämän jäljen on mahtanut jättää?! Poika heitti arvaukseksi karhun (onko Algeriassa karhuja?!) ja minä veikkasin villiintynyttä lehmää, joita muistelen ainakin joillakin vuorilla elävän. No, onneksemme emme törmänneet tämän jäljen jättäjään, olipa se mikä tahansa! Viime reissulla muuten poika oli nähnyt apinan, joka istuskeli turvakaiteen päällä ja ilmeisesti odotti ruokaa ohiajavilta autoilijoilta! Me emme nähneet tällä kertaa ainuttakaan apinaa.

Paikkapaikoin vesi oli tehnyt uria myös tiehen ja yhdessä kohtaa reittimme varrella joki halkoi koko tien.

Paluumatkalla automatka ei tuntunut juuri ollenkaan hurjalta, koska ajoimme vuorenseinämän kupeessa ja mies ajoi taas erittäin hiljaa. Yleensäkään korkeanpaikankammoni ei tule niin voimakkaana esiin alas- kuin ylöspäin mentäessä. Pystyin rentoutumaan ja jopa valokuvaamaan, tosin suurin osa auton lasin läpi liikkuvasta autosta otetuista kuvista tietysti epäonnistui. Näistä kuvista näkee ehkä kuitenkin edes jotenkuten, miltä ajomatka alaspäin näytti. Vasemmalla puolella oli siis vastaantulevien kaista ja turvakaide (suurimman osan matkaa)…

… ja oikealla puolella vuoren seinämä.

Oli ihanaa päästä retkeilemään näin kauniin luonnon keskelle!