Olin aina ennen sitä mieltä, ettei meille hankita konsolipelejä, vaan että pelaamme lasten kanssa vain lautapelejä. Kauhulla kuuntelin, kuinka lastemme Amerikassa asuva serkku vietti lähes kaiken vapaa-aikansa Konsolipelejä pelaillen ja luultavasti ainakin osittain tästä syystä hänelle jouduttiin hankkimaan silmälasit ja kuinka pelit liitettiin monissa keskusteluissa jopa lasten väkivaltaisuuteen. Pysyin päätöksessäni kunnes vanhin lapsemme aloitti koulun. Tuolloin sain toistuvasti kuulla kuinka ”kaikilla muilla” on jos jonkinlaista konsolia. Poika perusteli konsolin hankintaa myös sillä, että oppisi pelien kautta englantia. Ihan väärässä poika ei tainnut olla, sillä juuri tänään silmiini osui Kotilääkärilehdessä (joulukuun 2011 numerossa) ollut artikkeli, jonka mukaan tietokone- ja konsolipelejä yli 15 tuntia viikossa pelaavien englannin numeroiden keskiarvo oli 8,79 ja pelejä pelaamattomilla 7,28 (Lähde Helsingin yliopisto).
Annoin lopulta periksi ja nyt meiltä löytyykin jo Wii, Pleikka3, DS ja DSi. Lähinnä ajattelin ensimmäisen konsolin hankkiessani, että ehkä nykyajan poikien maailmassa täysin konsolipelitön lapsi saattaa helposti joutua kiusatuksi tai tuntea itsensä jotenkin muita huonommaksi. Hyvien kokemusten jälkeen konsoleita alkoi ilmestyä meille lisää erilaisiin käyttötarkoituksiin. DS esimerkiksi toimii hyvin matkoilla, kun lasten täytyy istua pitkiä aikoja paikoillaan :). Ennen ensimmäisen konsolin hankintaa tein pelaamisen säännöt selviksi: liikaa ei saa pelata eikä pelejä, joiden ikärajat ovat liian korkeat. Pelaaminen ei saa myöskään häiritä läksyjen tekoa eikä kokeisiin lukemista.
Meillä lapset eivät ole pelanneet liikaa, vaan mielestäni juuri sopivasti – pelaamisaikaa ei ole tarvinnut erikseen rajoittaa. Luulen, että lasten liikunnallisuus vaikuttaa tähän – he eivät edes malttaisi pelata pelejä montaa tuntia kerrallaan. Tosin esimerkiksi Wiille on saatavilla kivoja liikuntapelejäkin, joita minäkin olen toisinaan pelaillut lasten kanssa. Ja voin sanoa, että hiki tuli hölkätessä :).
Lisäksi ainakin DS:lle on saatavilla opettavaisia pelejä – tytöllä on kiva Matikka-peli, jonka hauskojen tehtävien kautta hän on harjoitellut laskemista mielekkäällä tavalla.
Mielestäni maltillinen pelaaminen auttaa käsi-silmäkoordinaation kehittymisessä. Vanhin lapsi tuntuu myös oppineen englantia ja ainakin kiinnostuneen kovasti kielen opiskelusta, koska kieltä tarvitaan peleissä.
Olen aika tiukkapipoinen pelien ikärajojen suhteen! Olen ollut järkyttynyt siitä, että jopa vanhinta poikaani nuoremmat pojat saavat pelata pelejä, joiden ikärajat ovat K16 tai K18! Tällaisissa peleissä on esimerkiksi raakoja väkivaltakohtauksia tai varastetaan autoja. En tiedä, miten kenenkään vanhemman mielestä on normaalia, että alaikäiset lapset pelaavat tällaisia pelejä. Omakin poikani yritti aluksi vakuuttaa minulle, että tällaisten pelien pelaaminen on ihan normaalia. Tässä asiassa en ole antanut periksi! Mielestäni ikärajoja tulee noudattaa! Jopa koulussa opettajat ovat yrittäneet kampanjoida asiasta. Onneksi myös lapseni on nyt ymmärtänyt tämän ja pelaa tyytyväisenä urheilu- ja autopelejä. Poika tykkää erityisesti jalkapallopeleistä, saahan niissä olla hetken Messinä Messin paikalla. Jopa Sami Hyypiä -akatemian esitietolomakkeessa kysyttiin, kuinka paljon lapsi pelaa jalkapalloaiheisia konsolipelejä. Uskoisin, että tällaisten pelien kautta on mahdollista kehittää omaa pelisilmää. Zlatan kertoi kirjassaan kokeilevansa peleissä erilaisia kikkoja ja myös Messi on tunnettu siitä, että hän pelaa konsolipelejä vapaa-ajallaan. Löysin meille jalkapallopelin lahjakortilla edullisesti Ellokselta. Elloksen nettisivuille pääset tästä (mainoslinkki)
Mielestäni konsolipeleistä voi siis olla lapselle hyötyäkin kunhan pelejä ei pelata liikaa ja pelien ikärajoja noudatetaan! Oikeanlaiset pelit ovat myös mukavaa ajanvietettä. Pelit voivat kuitenkin olla myös haitallisia, jos lapsi pelaa lähes kaiken vapaa-aikansa tai hän pelaa pelejä, jotka eivät sovi hänen ikäiselleen. Vanhempien vastuu tässäkin asiassa on suuri!
Lastensilmin 