Viime yö oli kamala! Olimme iltapäivällä tuttavaperheen luona kylässä ja oli oikein mukavaa; ihastelimme perheen vauvaa ja söin parasta kalaa, jota olen ikinä saanut ja yllättäin ne olivat sardiineja, joista en yleensä pidä. Mutta nämä sardiinit oli maustettu niin erinomaisesti, etteivät ne oikein edes maistuneet kalalta. Kotona odotti kuitenkin ikävä yllätys. Olimme jättäneet Maxin pihalle, koska oli hyvä ilma ja se viihtyy pihalla, jossa saa juosta ja touhuta vapaasti ja pääsee tarvittaessa myös tuulen- ja sateensuojaan. Pihaa reunustaa korkea kymmenisen metriä korkea muuri. Pihalle pitää kulkea autotallin kautta, jonka ovi on lukossa ja josta on näkyvyys useaan taloon. Luulin, että pihalla Max on turvassa eikä edes Algeriassa syntyneelle ja kasvaneelle miehelle tullut mieleenkään, että kyseiseltä pihalta voisi varastaa koiran. Tuntui mahdottomalta ajatella, että kyseisen muurin yli pääsisi kiipeämään (varsinkaan kenenkään näkemättä) ja varsinkaan nostamaan koiraa muurin yli. Menin heti kotiin saavuttuamme hakemaan Maxia ja paha aavistus tuli jo ovella, kun koiran tumma hahmo ei ilmestynytkään ovelle, kun avasin sitä. Saatuani oven auki pelästyin toden teolla; koirankoppi makasi kyljellään maassa eikä Maxia löytynyt mistään.
Mies lähti heti ilmoittamaan asiasta poliisille. Poliisi otti asian yllättävän vakavasti, mutta oli silti sitä mieltä, että meidän pitäisi ensin kysellä ympäristön asukkailta, onko esimerkiksi joku lapsista koiran varastanut. Poliisi oli sitä mieltä, että kun he puuttuvat asiaan ja juttu menee mahdollisesti käräjäoikeuteen, on tämä melkoinen koettelemus kenties alaikäisten lasten perheelle. Poliisi epäili myös, että jo pelkästään uhkaus siitä, että asia ilmoitetaan poliisille saattaa saada tekijän palauttamaan koiran. Hän myös lupasi, että jos ei koiraa tällä keinoin löydy, tulevat poliisit tutkimaan epäiltyjen kodit sekä rikospaikan. Tällä välin meillä kotona itkettiin silmät päästä. Omat itsesyytökseni olivat valtavat. Alkoi tulla ilta ja yö ja meidän oli mentävä nukkumaan tietämättä, mitä Maxille oli tapahtunut. Vaikka halusinkin uskoa, että Max vielä löytyy, aloin jo valmistella lapsia myös sitä vaihtoehtoa varten, ettemme saisi koskaan tietää, mitä Maxille tapahtui.
Olin sattumalta juuri edellisenä iltana lukenut useammasta lapsesta, jotka ovat kadonneet ja joita ei ole vielä tänä päivänäkään löydetty. Mietin yön pimeinä tunteina taas kerran, miltä näistä äideistä mahtaa tuntua, kun itse olin niin valtavan huolissani jo koirankin vuoksi. Millaisiin sfääreihin itsesyytökset mahtavatkaan kohota tuollaisissa tapauksissa. Mietin, että mitä jos joku on varastanut Maxin kiusatakseen sitä; entä jos se on tällä hetkellä jossakin lapsilauman kidutettavana? Entä jos joku on varastanut sen myydäkseen sen eteenpäin välittämättä lainkaan millaiseen perheeseen se päätyy? Tai entä jos Max on nopeana juoksijana päässyt varkaalta karkuun ja harhailee nyt ties missä? Mietin jopa, sovimmeko ollenkaan koiranomistajiksi.
Huonosti nukutun yön jälkeen heräsimme aikaisin aamulla ja päätimme järjestää kunnon etsintäoperaation. Mies ja vanhin poika lähtivät kiertelemään asuinalueellamme ja kyselemään ihmisiltä, onko kukaan nähnyt tai kuullut mitään. He laittoivat tehokkaasti eteenpäin sanan siitä, että ellei koiraa löydy, poliisit tulevat tutkimaan varkautta, mutta jos se löytyy kunnossa, jätämme asian sikseen. Tässä kohtaa täytyy sanoa, kuinka yllätyin ja ilahduin asuinalueemme yhteisöllisyydestä. Yksi jos toinenkin tuli kertomaan havainnoistaan parvekkeemme alle. Minä ja pienemmät lapset kokosimme näitä tietoja kasaan kotoa käsin. Mies kävi tarkastamassa myös läheisen torin, jossa myydään koiria, sen varalta, että Max olisi siellä myytävänä. Tuttuun eläinlääkäriinkin oli tarkoitus ottaa yhteyttä siltä varalta, että joku toinen toisi Maxin sinne rokotettavaksi. Koko asuinalue käännettiin ympäri!
Illan tapahtumat alkoivat pian hahmottua palapelin lailla. Samalla selvisi, ettemme olleet ainoita, joilta oli viime aikoina varatettu koira samalla tavalla perheen poissa ollessa. Tarinassa on vieläkin aukkoja, mutta joku oli nähnyt huppupäisen mustiin pukeutuneen hahmon kiipeämässä muurille. Silminnäkijä oli pieni poika, joka ei uskaltanut tilanteessa huutaa tai muutenkaan estää varasta. Löysimme muurin ja läheisen rakenteilla olevan talon väliin tilkittyjä puunkappaleita, joita pitkin oli mitä ilmeisimmin kiivetty. Siitä miten Max on saatu muurin yli on kaksi teoriaa; toisen mukaan varkaita olisi ollut kaksi ja toinen olisi nostanut koiran muurin toisella puolella odottavalle apurille, toisen teorian mukaan nostamisessa olisi käytetty jonkinlaista vinssiä. Max on ilmeisesti laittanut hanttiin niin paljon kuin on kyennyt, missä rytäkässä koppikin on kaatunut.
Ratkaiseva vihje tuli pieneltä pojalta, joka tuli sen kertomaan parvekkeemme alle; hän oli nähnyt ”pienen koiran, jossa oli mustaa ja keltaista” kävelemässä kyseisenä iltana valkoisen pittbullin kanssa lähellä taloamme. Valkoisesta koirasta mainitsi myös eräs pikkutyttö. Tästä vihjeestä mies tajusi heti, kenestä on kysymys ja lähti tapaamaan kyseistä miestä, joka yllättäin ilmestyikin pian parvekkeemme alle kuultuaan jotakin kautta, että häntä epäillään koiramme varastamisesta ja käänsikin koko tarinan ihan toisinpäin. Tämä kyseinen mies kasvattaa ja myy koiria (ja huhujen mukaan myös varastaa niitä). Kyseinen kasvattaja kertoi, että tuntee alueen kaikki koiravarkaat ja tuo koiramme takaisin iltaan mennessä, kunhan kyselee kontakteiltaan, kuka koiran on vienyt. Puolen päivän jälkeen hän kertoi löytäneensä kaksi nuorta poikaa, jotka olivat varastaneet Maxin ja yrittäneet jopa myydä sen edelleen. Hän lupasi käydä hakemassa koiran takaisin.
Iltapäivällä kasvattaja ilmoitti löytäneensä koiran ja mies kävi vanhimman pojan kanssa hakemassa Maxin kotiin, mikä kuulostaa aika uskomattomalta tämän tapahtumavyyhden jälkeen. Poika kertoi, että kasvattajan käsissä näkyi verisiä puremajälkiä ja että Max oli purrut miestä vielä silloinkin, kun he menivät hakemaan Maxia kotiin. (Mikä on Maxille epätyypillistä käytöstä!) Max oli löytynyt piileskelemästä heinien alta ja oli tullut heti pojan luokse, kun poika oli sitä kutsunut. Epäilemme vahvasti, että tämän tarinan hyvis olikin oikeasti pahis, joka pelästyi kuullessaan, että olemme valmiita kutsumaan poliisit paikalle, ellei koiraa muuten löydy, ja keksi tästä syystä tarinan pojista, jotka varastivat koiran ja piilottelivat sitä jossakin. Varmoja emme tosin tästä ole. Sen sijaan siitä olen varma, että ratkaisevan vihjeen antaneelle pojalle haluan antaa jonkin kivan lahjan! Ilman vihjettä pittbullista, emme olisi tainneet päästä ikinä koiravarkaan jäljille riittävän nopeasti.
Max vaikutti seikkailunsa jäljiltä laihtuneelta ja erittäin janoiselta. Harmittaa todella, kun se alkoi juuri rotevoitua hyvän ravinnon ansiosta! Huomasin, että sillä on tainnut olla myös ripulia. Raukka taisi pelästyä tapahtumia! Tästä huolimatta se jaksoi heiluttaa innokkaasti häntäänsä, kun näki meidät! Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Lastensilmin 