6

Suurissa elämänmuutoksissa mukana seurannut blogi #blogisitarina -haaste

Sain blogisi tarina -haasteen Katalta Edustusrouvan päiväkirja -blogista Sudanista ja olikin oikeastaan mukavaa miettiä tässä vaiheessa, mistä blogi oikein sai alkunsa; niin paljon suuria elämänmuutoksia on tapahtunut blogin aloittamisen jälkeen, etten itsekään enää oikein edes muista kaikkea; onkin mukavaa, kun täältä blogista voi itsekin silloin tällöin vilaista tapahtumia pysyäkseen kärryillä. Lue loppuun

Advertisement
4

Liebster award

liebsterawards

Sain Tänään on kaunis päivä -blogin kirjoittajalta Meriltä Liebster award -blogipalkinnon, josta ilahduin kovasti! On kiva kuulla, että blogistani pidetään, vaikkei täällä ole viime aikoina kovin paljon keskustelua syntynytkään. Eli kiitos Meri! Merin blogi kertoo muuten vanhemmuudesta, kasvatuksesta, arjen pienistä hetkistä, kirjoista, leluista, peleistä ja lastenkulttuurista – kivaa luettavaa lapsiperheille siis! Lue loppuun

2

Haaste – Liebster Award

Sain kivan haasteen Kiljusen herrasväen blogista, jonka kirjoittajan kanssa aloittelimme tätä blogiharrastusta samoihin aikoihin. Kiljusen herrasväen perheessä on myös neljä lasta, joten on ollut mielenkiintoista lukea heidän arjestaan. Perheen äiti on innokas neuloja ja olen ihastellut hänen kauniita töitään ja hieman alkanut itsekin haaveilla, josko opettelisin neulomaan ihan kunnolla.

Lue loppuun

3

Kestävä kehitys – onko sitä Algeriassa? #Reilutblogit

Sain Petralta Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä -blogista mieleisen haasteen pohtia perheemme kulutustottumuksia sekä kestävää kehitystä Algeriassa. Haaste on lähtöisin matkablogeista, joiden tavoitteena on kiinnittää huomiota reiluun toimintaan maailmalla liikkuessa; on tärkeää miettiä omien valintojen vaikutusta paikallisten ihmisten, ympäristön ja eläinten kannalta! Pidän sekä kestävää että eettistä toimintaa erittäin tärkeinä arvoina.

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi. Katan Edustusrouvan päiväkirja -blogissaan tähän samaiseen haasteeseen liittyvässä kirjoituksessaan mainitsema opetus ”kohtele muita niinkuin toivoisit, että sinua kohdellaan”, on myös meillä kasvatuksessa keskeinen ohjenuora; yritän opettaa lapset kohtelemaan hyvin sekä muita ihmisiä että eläimiä. Itse asiassa islamista löytyy samantapainen opetus, jonka mukaan toiselle tulee toivoa samaa, mitä toivoo itselleen. Tämä taitaa olla aika yleismaailmallinen opetus, joka saattaa ensikuulemalta kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta onkin lopulta aika vaikea asia omaksua. Olen yrittänyt esimerkiksi opettaa lapset ajoittain luopumaan omista leluistaan, joilla ei enää kovin aktiivisesti leikitä, ja lahjoittamaan ne jollekin toiselle lapselle, jolla ei välttämättä ole leluja juuri ollenkaan.

Lapsille on myös opetettu, että meille ei osteta kaikkia mahdollisia leluja, joita markkinamiehet keksivät markkinoille syytää. Meillä on toki leluja, mutta olen pyrkinyt pitämään niiden määrän kuitenkin melko rajallisena; laatu on valttia myös leluhankinnoissa, mutta toisaalta olen ostanut esimerkiksi tytölle petsejä, vaikka monet pitävätkin niitä krääsänä, koska petsit ovat niitä harvoja leluja, joilla tyttö vielä leikkii.

Yritän itse auttaa, jos näen ympärilläni apua tarvitsevia ja olen ollut ilahtunut siitä, että minulta on tultu tarvittaessa pyytämään apua myös täällä; jotenkin tämä on luonut itselleni sellaista tunnetta, ettei minua pidetä täällä vain avuttomana ulkomaalaisena, joka tekee vanhimman pojan sanoin algerialaiset hulluiksi sekoittaessaan puheessaan kirjakieltä ja paikallista murretta, vaan myös aktiivisena toimijana, jolla on mahdollisuus auttaa. Tunnen olevani niin kovin etuoikeutettu saadessani tutustua tähän kauniiseen maahan erinomaisista olosuhteista käsin ja haluaisin mielelläni antaa jotakin myös takaisinpäin. Mutta valitettavasti huomaan, että hyvistä aikomuksistani ja suunnitelmistani huolimatta auttamisyritykseni ovat tähän mennessä olleet lähinnä vain pieniä arjen tekoja. Olen esimerkiksi suunnitellut osallistuvani täällä koulutustani vastaavaan hyväntekeväisyystyöhön, mutta toistaiseksi tämä oman perheen ja opintojen/työn hoitaminen on vienyt kaiken aikani.

Ihailen paikallisten tapaa tehdä hyväntekeväisyyttä; tuntuu, että se on täällä monelle kovin itsestäänselvää eikä siitä tehdä suurta numeroa. Tosin täällä ei ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa, mistä johtuen toisten auttaminen on usein välttämätöntä ihan käytännön syistä. Hyvä esimerkki löytyy ensimmäiseltä matkaltani Algeriaan, jolloin huomasin, että miehen isällä kävi usein vieraita, jotka söivät isän kanssa perheen olohuoneessa. Kerran kysyin mieheltä, keitä nämä miehet ovat ja hän sanoi vaivihkaa, että he ovat alueen köyhiä, joita isä kutsuu säännöllisesti heille syömään. Minuun teki melkoisen vaikutuksen se, kuinka näitä ihmisiä kohdeltiin perheen kunnioitettuina vieraina, joille tarjoiltiin usean ruokalajin aterioita perheen kauniissa olohuoneessa, jota perhekin käytti vain erikoistilaisuuksissa – eikä tästä kaikesta tehty minkäänlaista numeroa. Jopa moskeijoita rakennetaan täällä lahjoitusvaroin.

Pyrin täällä ollessani suosimaan mahdollisuuksien mukaan algerialaisia tuotteita tuontituotteiden sijaan ja olenkin ilokseni huomannut, että monet algerialaiset tuotteet ovat yllättävän laadukkaita. Pyrin myös suosimaan paikallisia käsityöläisiä; esimerkiksi lasten sängyt, minun kirjoituspöytäni ja seinään rakennetun vaatekaapin ovet on tehnyt paikallinen puuseppä.

Myös kestävän kehityksen osalta yritykseni jäävät vaatimattomiin arjen valintoihin. Olen esimerkiksi käyttänyt kaikilla neljällä lapsellamme kestovaippoja. Täällä kommentit kestovaippoja kohtaan ovat vaihdelleet kummastuksesta ihailuun. Minulle on sanottu, että täältä kyllä saa kertakäyttöisiä vaippoja. (Tiedän!) Toisaalta anoppini ihasteli, miten pehmeitä lapsemme vaipat ovat, mitä en ihmettele, koska hän on varmaankin käyttänyt lapsillaan harsovaippoja ja vieläpä pessyt ne käsin. Mieheni kertoessa, että käytän kestovaippoja osittain ympäristösyistä, olen saanut osakseni lähinnä hämmentyneitä naurahduksia. Taloudelliset syyt kestovaippojen käyttöön ymmärretään täällä paljon paremmin.

Meillä myös suositaan kierrätystä. Suomessa käydessäni koluan kirpputorit, joista etsin lapsille vaatteita, leluja ja kirjoja. Jos ostan vaatteita ja leluja uusina, pyrin pääosin kiinnittämään huomiota niiden laadukkuuteen; ostan mieluummin vähemmän laadukasta kuin paljon huonolaatuista. Joskus olen sortunut ostamaan täällä Algeriassa ilmeisesti Kiinasta tuotuja kauniilta näyttäviä ja edullisia lastenvaatteita, jotka ovat menneet pilalle pesussa tai parissa. Monet Suomesta tuodut lastenvaatteet ovat täällä kiertäneet jo kymmenisen vuotta lapselta toiselle ja näyttävät vielä hyviltä. Suuri osa lastemme pieneksi jääneistä hyväkuntoisista vaatteista onkin kierrätetty vuosikausia miehen sukulaisten lapsille. Meillä ei myöskään käytetä talouspaperia, satunnaisia rullia lukuunottamatta, vaan käytän mikrokuituliinoja, joita vaihdan päivittäin ja pesen muun pyykin seassa. Myöskään ruokaa ei meillä mene roskiin juuri ollenkaan.

Mutta sitten tullaankin perheemme kulutustottumuksiin, jotka eivät ole kestävän kehityksen kannalta niin kovin kestäviä – nimittäin lentomatkailuun ja autoiluun. Lennämme yleensä useamman kerran vuodessa ja meillä on oma auto, joka on suuressa osassa Algeriaa lähestulkoon välttämätön. Itseasiassa täytyy myöntää, että meillä oli auto myös Helsingissä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että siellä on erinomainen joukkoliikenne, auton omistaminen helpotti kyllä elämää useamman lapsen kanssa. Pojan jalkapalloharrastus vaati myös kuljettamista ympäri Suomen, joten sikälikin auto oli tarpeen.

Olin melkein kirjoittamassa, ettei Algeriassa kierrätetä eikä muutenkaan kiinnitetä huomiota ympäristöasioihin, mutta tämä olisi ollut vain osa totuutta. Katujen varsille heitetyt roskapussit joillakin asuinalueilla ja kaatopaikat siellä täällä sekä ostosten pakkaaminen useaan muovipussiin luovat ehkä sellaisen kuvan, mutta Saharan matkalla näin tien varrella monia pisteitä, joissa kierrätetään esimerkiksi muovia ja metallia. Muistin myös, että meilläkin kävi kotona romunkerääjä, joka osti meiltä rakentamisen jäljiltä jäänyttä kierrätettäväksi kelpaavaa romua. Limsa on täällä edullisempaa lasi- kuin muovipullossa ja kun ostaa limsaa lasipullossa täytyy samalla joko palauttaa tyhjä lasipullo tai maksaa panttimaksu.

Tuotteiden korjaaminen on täällä usein selkeästi edullisempaa kuin uuden tuotteen ostaminen. Suomessa tuotteiden korjaaminen on usein valitettavasti niin kallista, että houkutus ostaa uusi tuote rikkoutuneen tilalle on suuri. Täällä esimerkiksi goretex-saappaani vetoketju korjattiin edullisesti, minkä jälkeen käytin niitä vielä monta vuotta. Suomessa suutari pyysi korjaamisesta niin suurta summaa, että olisin joutunut heittämään muutoin hyvät kengät roskiin.

Vaikka Suomessa ollaan keskimäärin paljon tiedostavampia ympäristöasioissa kuin Algeriassa, on totuus tästä huolimatta se, että suomalaisten jättämä ekologinen jalanjälki on paljon suurempi kuin algerialaisten; vuonna 2006 Suomen ekologinen jalanjälki oli maailman kolmanneksi suurin ja tilastokeskuksen sivuilla julkaistun raportin mukaan vauras Suomi kuluttaa huoletta luonnonvaroja. Algerialaisten ehkä suurin ekoteko onkin se, että he tulevat keskimäärin toimeen paljon vähemmällä kuin suomalaiset.

Eläinten julmaa kohtelua täällä näkee valitettavan usein, mutta taas toisaalta eläinten tehokasvatus ei taida vielä olla ihan niin yleistä kuin Suomessa. Asiat eivät siis ole ihan niin mustavalkoisia kuin ensin voisi olettaa.

2. Kerro jokin mukava kokemus, mikä sinulla on kestävästä matkailusta.

Algeria ei ole massaturistimaa – sanoisin, ettei se ole turistimaa juuri ollenkaan, vaikkakin esimerkiksi jotkin alueet Saharassa ovat pienen matkailijajoukon suosiossa. Algeria toivottaa kyllä matkailijat tervetulleeksi, mutta sen omilla ehdoilla. Täällä ei juurikaan aktiivisesti mainosteta maan upeita luonnonnähtävyyksiä, vaan ne täytyy kaivaa itse esille. Usein internetistäkään ei ole juuri apua, vaan tieto kulkee suusta-suuhun. Lähtiessämme Biskraan mies kysyi neuvoa ystäviltään, koska ei ollut itsekään aikaisemmin alueella käynyt.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei Algeria edes halua tulla varsinaiseksi turistimaaksi turismin aiheuttamien lieveilmiöiden vuoksi. Jotkut taas ovat sitä mieltä, ettei periaatteessa rikas kaasuntuottajamaa tarvitse välttämättä turismista tulevia tuloja, eikä siksi ole juurikaan panostanut turismiin – toisin kuin esimerkiksi huomattavasti köyhempi naapurimaa Tunisia. Toisaalta monen asian pitäisi täällä muuttua, jotta maasta voisi sen niin halutessa tulla turistimaa.

Pidän siitä, että täällä saa kokea aitoa algerialaista tunnelmaa keskellä paikallista väestöä eikä keskellä jotakin lähes illuusiomaista vain turisteille rakennettua turistirysää. Algerian Sahara teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, samoin aivan toisenlainen rannikkokaupunki Tipasa roomalaisen kaupungin raunioineen. Biskrassa tutustuimme paikalliseen matontekijään sekä tuimme paikallisia palveluja. Tipasassa roomalaisen kaupungin raunioille pyydetty lähes nimellinen pääsymaksu osoitti viimeistään, että siellä ei ollut tavoitteena tahkota rahaa, vaikka rauniot olivat niin upeat, että moni kohde, jonne olemme muissa maissa maksaneet suuriakin pääsymaksuja, kalpeni kyllä niiden rinnalla.

3. Haasta mukaan vähintään 3 muuta blogia. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista. Haastan mukaan Emman My Exploration -blogista, Sofian Elämää Kurdustanissa -blogista sekä Meriannen Meriannen mielessä -blogista.

3

Blogiarvonnan voitto!

Sain mukavan ja yllättävänkin sähköpostin Leluteekin Emilialta; voitin Leluteekin arvonnassa. Yllättävää tämä on siitä syystä, etten muista koskaan aikaisemmin voittaneeni arvonnassa – jossei oteta mukaan sellaisia arvontoja, joissa jokainen arpa voittaa. Arvonnan palkinto oli myös mukava; sain valita joko paikan Leluteekin Emilian aloittamassa filosofiakahvilassa lauantaina 13.9. tai 8.11. Töölössä tai 11.10. ja 13.12. Krunikassa tai David Mckeen Elmeri ja virtahevot -kirjan.

Emilia itse kuvaa filosofiakahviloiden toimintaa blogissaan (http://leluteekki.wordpress.com/) näin:

” Leluteekin filosofiakahvilat on harrastus lapselle siinä missä vauvauinti tai muskari. Lasten filosofiakahvilassa 2-6 -vuotiaat kokoontuu kerran viikossa vanhempineen kyselemään, pohtimaan ja ihmettelemään. Jos sä olet lukemassa tätä blogia, niin mun tuskin tarvitsee erityisesti vakuuttaa sulle, että lapset on luonnostaan melkoisen filosofisia, ja filosofiakahvilassa vain annetaan kerrankin aikaa niille kysymyksille ja ajatuksille ja tuupitaan niitä vähän eteenpäin.

Filosofiakahvilassa ei siis luennoida taaperoille mannermaisen filosofian klassikoista, vaan lapsia lähellä olevista aiheista nostetaan esimerkkejä, joiden kautta päästään kiinni niihin Suuriin Kysymyksiin; mitä on olemassa? Kuka minä olen? Mitä voin tietää? Mikä on oikein? Kakkaako kirahvitkin? (tai no, jos jätetään kakkajutut johonkin luonnontiedekerhoon.)”

”Mä olen ollut yhteensä kuusi vuotta lasten kanssa kotona, ne on olleet hyviä vuosia, ja vaikka muutaman päivän (ja varsinkin iltapäivän tunnit) olisin kernaasti vaihtanut pois, niin mulle kotona oleminen sopi. Mutta varsinkin esikoisen kanssa mä kyllä myös kipeästi kaipasin keskustelukumppaniksi muitakin kuin sen puolitoistavuotiaan. Ja sitten kun muita aikuisia tapasi, niin mä olisin välillä halunnut puhua muustakin kuin siitä, miten meillä nukutaan ja syödään (vaikka nekin keskustelut on ihan älyttömän tärkeitä).

Niinpä Leluteekin filosofiakahvilat ei ole vain lapsille. Mä uskon, että lasten filosofiakahvilaan osallistuminenkin piristää kotivanhemman viikkoa vielä enemmän kuin taaperotanssi tai perhekerho, koska vanhemmat pääsee myös osalliseksi siitä aivojumpasta, ja muihin ryhmäläisiin tutustuu paremmin kuin lasten harrastuksissa yleensä. Mutta lisäksi on myös vanhempien omat filosofiakahvilat. Lapset otetaan toki mukaan, ja niille on oma aktiviteettinsa, jonka on tarkoitus olla niin kiehtova, että ne malttaa jättää vanhempansa käsittelemään aikuisten aiheita. Eli kerran viikossa pääsee puhumaan nukkumisen ja syömisen sijaan elämästä ja maailmasta vähän laajemmin, käyttämään aivojaan ja olemaan aikuinen, ei vain vanhempi. Ja bonuksena tutustuu toisiin vanhempiin, vähän enemmän kuin kenen äiti kukakin on.”

”Filosofiakahvila on paikka, johon on helppo tulla puhumaan, ajattelemaan ja tapaamaan ihmisiä.”

Olisi ollut mukava tutustua filosofiakahvilan toimintaan, joka vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta ja ei-niin-perinteiseltä harrastukselta. Jos siis joku miettii uutta harrastusta syksyksi, niin tämä voisi olla sellainen. Arvostan myös suuresti äitejä, jotka yhdistävät äitiyden ja ansiotyön oman yrityksen perustamisen kautta! Oma aikatauluni näyttää vain niin kiireiseltä tämän syksyn osalta, etten mielelläni sovi mitään aikataulutettuja menoja, joten päädyin valitsemaan palkinnokseni David Mckeen Elmeri ja virtahevot -kirjan, joka osoittautuikin tosi kivaksi kirjaksi! Elmeri on meille uusi tuttavuus, mutta poiki jo aikamoisia keskusteluja 4-vuotiaan kanssa.

Kirjan takakannesta lainattua:

”Norsut eivät ole tyytyväisiä. Niiden joki on täynnä virtahepoja, sillä virtahepojen oma joki on kuivunut. Norsut menevät valittamaan Elmerille, joka ryhtyy selvittämään tilannetta. Ja tietenkin Elmeri keksii ratkaisun pulmaan!”

Värikäs Elmeri kiehtoi myös 4-vuotiasta. Ensinnäkin poika piti siitä, että vaikka Elmeri oli erilainen kuin muut norsut, se hyväksyttiin silti norsujen laumaan. Luulen, että pojan oli helppoa samaistua Elmeriin, koska hän on itsekin tietyllä tavalla ”erilainen” niin täällä Suomessa kuin Algeriassakin. Kirjan kantavia teemoja ovat erilaisuuden hyväksyminen ja toisten auttaminen.

Saimme kirjan kautta aasinsillan puhua pojan Algeriassa näkemistä malilaisista pakolaisista. Vaikka Malin pakolaisten ongelmat ovat paljon vaikeammin ratkaistavissa kuin virtahepojen joen kuivuminen, oli hyvä, että saimme puhuttua asiasta kirjan kautta. Osa Algeriassa suhtautuu pakolaisiin väheksyen jopa vihamielisesti, mutta kyllä Algeriastakin löytyy elmereitä, jotka haluavat auttaa ahdinkoon joutuneita naapureitaan.

Suuret kiitokset Leluteekin Emilialle kirjasta, jonka pariin uskon meidän palaavan vielä monta kertaa!