3

Kaksi lastenkirjaa käytöksestä

Taas kirjastoreissun satoa – tällä kertaa käytösaiheisia kirjoja.

Ensimmäisenä Richard Scarryn ”Kani kuriton” – kirja. Takakannesta lainattua:
”Pikkuisen kanin päivään mahtuu monenmoista kommellusta. Hän kaataa maitonsa pöydälle ja maalipurkkeja pitkin poikin ja päästää kanatarhan asukitkin karkuteille. Kani ei oikeastaan tahtoisi olla kuriton. Hän yrittää kyllä olla kiltti, mutta siitä ei vain tule mitään! Oppiiko Kani lopulta paremmille tavoille? Ja mitä kaikkea hän oikein ehtii keppostella sitä ennen?”

Tässä kirjassa on mielestäni kauniit kuvat, mutta tarina olisi voinut olla parempikin. Toki kirjasta tulee esiin se, että lopulta Kanista on oikein mukavaa olla kiltti ja että äiti rakastaa Kania, vaikka hän olisikin kuriton, mutten oikein ymmärtänyt varsinkaan kirjan loppua, jossa Kani ja äiti ihastelevat yhdessä Kanin SEINÄÄN maalaamaa kuvaa, jossa lukee ”Kani tykkää äidistä”. Äiti olisi voinut edes selittää, että vaikka Kanin ajatus oli varmasti hyvä, seinään ei silti saa maalata. Nyt hieman pelkään, että lapselle jää helposti kuva, että seinään maalaaminen on ihan ok, kunhan vain maalauksella on hyvä tarkoitus. Allaolevassa kuvassa, joka on kirjan alkupuolelta, äiti vielä toruu Kania seinään piirtämisestä. Isä myös lupaa Kanille lahjan, jos hän on kiltti isän poissaollessa. Kani tekee koko päivän kaikenlaisia kolttosia, mutta saa lahjan tästä huolimatta. Äiti vielä vahvistaa Kanin olleen kiltti, kun isä kysyy asiasta. Hieman ristiriitaiset tunteet siis jäi tästä kirjasta ja Kanin äidin kasvatusperiaatteista.

”Sauli ja hyvät tavat” -kirja on kertomus pienestä kanista, joka oppi kohteliaaksi. Tässä kirjassa on mielestäni, päinvastoin kuin edellisessä, aivan mainio tarina, mutta kuvat voisivat olla kivemmatkin. Takakannesta lainattua:

” ”Äiti anna maitoa!” Sauli tokaisee tepastellessaan keittiöön. Äiti ei selvästi kuule mitään vaan jatkaa puuhastelujaan. Isäkään ei ota kuuleviin korviinsa, kun Sauli vaatii päästä riippumattoon keinumaan. ”Onkohan äidistä ja isästä tullut kuuroja?” Sauli ihmettelee. Silloin Saulin isosisko Silja paljastaa, että on olemassa taikasanoja, jotka saavat ihmeitä aikaan…”

Meilläkin tässä kauniisti pyytämisessä on vielä harjoittelemista; helposti pyynnöt menevät vaatimuksiksi. Ajankohtainen kirja siis! Pitäisiköhän tässä heittäytyä kuuroksi seuraavan vaatimuksen edessä?!

2

Myyrä piristi sadepäivää!

Kyllä on taas vaihteeksi ihanaa, kun kirjasto on kävelymatkan päässä! Siellä onkin tullut vierailtua usein! Tällä kertaa löysimme hyvin syksyyn sopivan kirjan, jossa seikkailee 4-vuotiaan suosikkihahmo Myyrä.

”Myyrä ja sateenvarjo” -kirjan taustalla on opettavainen tarina; myyrä löytää rikkinäisen sateenvarjon, jonka joku on heittänyt pois. ”Onpas tämä merkillistä. Kun minulta menee jokin tavara rikki, minä aina korjaan sen”, Myyrä ajattelee ja korjaa sateenvarjon.

Korjatun sateenvarjon avulla Myyrä pääsee hauskoihin seikkailuihin. Tarinan opetus on, että vanhasta, korjatusta tavarasta voi olla ihmeen paljon iloa!

 

Löysimme kirjastosta myös Myyrä-dvd:n: ”Täältä tulee Myyrä”. Muistelen, että vaikka myös vanhimmat lapsemme pitivät pienempinä Myyrä-kirjoista, niin Myyrä-dvd:t eivät heitä kiinnostaneet. He kokivat dvd:t jollakin lailla liian hitaiksi ja Myyrän puhumattomuus tuntui hämmentävän heitä. Päätin kuitenkin kokeilla, tykkäisikö 4-vuotias myös Myyrä-dvd:sta ja hän tykkäsikin valtavasti ja koki dvd:n jopa paikoin aika jännittäväksi. Esimerkiksi kohta, jossa Myyrä auttaa leijonaa irrottamaan kipeän hampaan, oli pojasta jännä. Tämä oli taas muistutus minulle siitä, kuinka lapset, sisaruksetkin, ovat kaikki niin erilaisia; jonkun toisen lapsen liian hidastempoisena pitämä elokuva voikin jostakin toisesta lapsesta olla tosi jännittävä! Nyt harmittelen vain, etten ostanut Myyrä-dvd:ita, kun löysin niitä alelaarista ihan muutamalla eurolla! Ajattelin tuolloin, ettei niitä meillä kuitenkaan kukaan katso. Kuinka väärässä taas olinkaan!

Mukavia syyspäiviä!

4

Sadepäivän touhuja; seepran tai ponin selässä pakoon kaatosadetta!

Ulkona on melkoinen myräkkä. Tästä huolimatta meillä oli kiva päivä! Olimme tänään ystäväni ja hänen kahden lapsensa kanssa SnadiStadissa. 4-vuotias näki kuvia viime käynnistämme pienimmän kanssa ja on jo pitkään kysynyt, milloin hänkin pääsee SnadiStadiin – ja tänään hän pääsi! Viimekertaisesta käynnistämme löytyy tarinointia täältä: http://lastensilmin.com/2014/06/03/snadi-snadistadissa/.

Viime käyntimme jälkeen SnadiStadiin oli tullut tosi kivoja uutuusleluja, jollaisia en ole ennen nähnyt missään; nimittäin pony cycle -merkkisiä liikkuvia poneja, yksisarvisia ja seepra! Näiden selässä sadepäivä unohtui tuotapikaa!

Youtubesta löytyi video, joka havainnollistaa ottamiani kuvia paremmin, mistä on kyse ja miten lapsi saa hevosen liikkeelle ihan itse!

Mahtava idea – vai mitä?!

7

Sadepäivän touhuja: pahvilaatikkotalo

Tähän touhuun ei tarvita kuin iso pahvilaatikko ja vahaliidut! Lopputuloksella ei ole niin suurta merkitystä; tärkeintä on hauska yhdessä tekeminen!

 

Tätä taloa ”maalattiin” antaumuksella eräänä sateisena päivänä. Pojat piirsivät myös talon sisäpuolelle.

 

Meidän talossa on oikein postiluukkukin!

4

Söpöjä kirjoja pienille!

Eilisellä kirjastoreissulla löytyi kaksi todella suloista kirjaa! ”Pupu Pikkuruinen” valikoitui lähinnä kirjan todella suloisen kannen perusteella. Voiko enää olla söpömpää kirjan kantta?!  ”Minä haluan äidin luo!” -kirja valikoitui meille ajankohtaisen aiheen vuoksi. Meillähän nämä kaksi nuorinta lasta eivät ole olleet juuri ollenkaan hoidossa, mutta nyt koulutuspäivieni aikana äitini on hoitanut poikia. Tracey Corderoyn kirja kertoo Artusta, joka on ensimmäistä päivää poissa äidin luota.

Gillian Shieldsin kirjoittamassa ja Polona Lovsin kuvittamassa ”Pupu Pikkuruinen” -kirjassa suloiset kuvat jatkuvat myös kirjan sivuilla. Kirja kertoo Pupu Pikkuruisesta, joka haluaisi pomppia yhtä korkealle kuin veljensä ja sisarensa. Pupu Pikkuruinen on kuitenkin liian pieni. Sitten se löytää jotakin vielä paljon pienempää ja tajuaa, että pienenä oleminen ei ole sittenkään yhtään hassumpaa… Kirjan tarina on mukava, mutta sanoisin, että tämän kirjan parasta antia ovat kauniit kuvat!

 

”Minä haluan äidin luo!” tuntui olevan näistä kahdesta meidän poikien suosikki – varmaankin suurelta osin ajankohtaisen aiheensa vuoksi. Kirjan takakannesta lainattua:

”Arttu on ensimmäistä päivää poissa äidin luota, ja hänellä on kova ikävä. Edes hieno lohikäärmepuku ja lempilelu Puhku eivät piristä Artun mielialaa. ”Grrrrr!” hän ärisee. Mutta onneksi mummi tietää, miten ikävä unohtuu…”

”Vanhemmista erossa oleminen on monelle pienokaiselle vaikeaa. Yhteisen sadun äärellä on turvallista jutella ikävän tunteista.”

 

Aikalailla tämän näköisenä meilläkin jäätiin vilkuttamaan äidille. Ja kuten kirjassa, myös meillä hoitopäivät mummin kanssa sujuivat hyvin!

Kirjassa mummi eläytyy ihanasti leikkimään Artun kanssa, jolloin ikävä jopa hieman unohtuu. Suosittelen tätä kirjaa kaikille pienille, jotka ovat jäämässä ensimmäistä kertaa hoitoon tai joita hoitoon jääminen jännittää!