Saimme inspiraation Salama McQueen -kakkuun Samira-tv:sta. Ihan emme Samiran ohjeen mukaan kakkua tehneet, vaan käytimme kakun teossa aikalailla ”luovaa vapautta”. Uskon, että ohje ”aukeaa”, vaikkei arabiaa ymmärtäisikään.
Täällä sokerimassa ostetaan valkoisena ja värjätään jauhemaisella väriaineella. Tämä on itseasiassa näppärää, koska tarvitsimme joitakin värejä vain vähän.
Omat taitoni tai kärsivällisyytenikään eivät oikein tahdo riittää sellaisten hienojen marsipaani/sokerimassakakkujen tekoon, enkä ole itse asiassa koskaan aikaisemmin edes yrittänyt tehdä sokerimassasta mitään tällaista isompaa, joten päätin jo alusta alkaen, että kakusta tulee reippaasti ”lasten näköinen” – onhan kakku tulossa juuri lapsille – ; otin siis tytön mukaan kakuntekoon muovailemaan ja suunnittelemaan yhdessä kanssani. Tyttö oli projektista innoissaan. Meidän Salama on kukitettu kilpailun voiton johdosta! (Jos totta puhutaan, niin kukilla on peitelty kakun ”ongelmakohtia”.) Sokerimassa on kiva materiaali lastenkin työstettäväksi, vaikkakin kuvittelin etukäteen sen olevan vieläkin muovailuvahamaisempaa. Kaulitsemisessa käytimme apuna tomusokeria.
Innostuimme koristelemaan vielä Sacher-kakunkin kakusta ylijääneellä sokerimassalla. Sacher-kakku ei kyllä vaadi koristeita, mutta me kaipasimme kakkuun väriä. Tämä kakku on tosin jo syöty; minä luulin, että Eid on joko lauantaina tai sunnuntaina ja teimme kakun niin ajoissa, ettemme malttaneet odottaa Eidiin asti sen syömistä. Naapurikin sai palasen ja oli kehunut kakkua tytölle kovasti. (Helppo Sacher-kakun ohje löytyy täältä:http://lastensilmin.com/2013/03/22/helppo-sacher-kakku/ .)
Eidiä varten oli siis tehtävä uusi Sacher-kakku. Tällä kertaa apurina toimi vanhin poika. Tähän kakkuun tuli kieltämättä liikaa kaikkea, kun ”vähän” innostuimme. Kesken kaiken keksimme, että kakkuun täytyy saada vielä Algerian lippukin ja harmittelimme, etten ostanut vihreää väriä sokerimassaa varten. Kokeilin kuitenkin sekoittaa sinistä ja keltaista sokerimassaa ja sain kuin sainkin aikaiseksi vihreää sokerimassaa lippua varten. Tässä kakussa kuorrute ei oikein onnistunut; huomasin vasta kotona, että ostamamme taloussuklaa oli pähkinäistä. Mutta onneksi tämäkin kakku on tulossa makeannälkäisille lapsille!
”Hienommat” leivonnaiset ostin suosiolla leipomosta. Kauniita vai mitä?