Monissa blogeissa on viime aikoina puhuttu kauneusihanteista ja siitä, kuinka median luoma kuva kauniista naisesta on kovin vääristynyt. Tästä tuli mieleeni eräs piirre, josta itse kärsin lapsena – nimittäin: vinot etuhampaat. Aiheesta on muutenkin paljon sanottavaa ja sain näistä blogikirjoistuksista hyvän aasinsillan aloittaa!
Lapset osaavat olla julmia enkä säästynyt nimityksiltä kuten ”pupuhammas” jne. Pieni kunta ei oikomishoitoani kustantanut, vaan kyseessä oli kunnan hammaslääkärin mielestä ”kauneushaitta”. Äitini, joka on aikoinaan kärsinyt samasta vaivasta, tarttui toimeen ja etsi käsiinsä yksityisen oikomishoitoon erikoistuneen hammaslääkärin, jossa kävimme usean vuoden ajan satojen kilometrien matkan päässä välillä tiheämmin välein välillä harvemmin. Itse asiassa viimeiset raudat minulta poistettiin vasta 18-vuotiaana ja hoito aloitettiin 7-vuotiaana. Tosin välissä oli toki ”raudattomiakin” aikoja.Kaikki kulut menivät vanhempien omasta pussista. Oikomishammaslääkäri, joka oli aivan ihana, kiehui välillä raivosta: hänen mielestään kunnan olisi ehdottomasti pitänyt hoitoni korvata. Hän totesi, että purentavirheeni oli vakava – ei pelkästään kauneushaitta. Tällainen purentavirhe voi aiheuttaa myös terveydellisiä ongelmia.
Itse hoidot koin yllättävän helppoina. Vaikka pelkäsin lapsena kuollakseni neuloja traumaattisten kokemusten jälkeen (olin 5-vuotiaana hoidossa sairaalassa leukemiaepäilyn takia -ei tarvinne kertoa enempää…), en pelännyt oikomishammaslääkärille menoa. Näppärä hammaslääkäri pyrki aina välttämään tarpeetonta kipua, oli ystävällinen ja selitti, mitä oli tekemässä. Toki joskus teki mieli heittää yöllä pidettävät ”irtoraudat” niskatukineen nurkkaan ja joskus juuri kiristetyt kiskot kiristivät ikävästi. Joskus taas irronnut raudanpätkä sai posken verille. Sisukkaasti kuitenkin pidin kaikkia erilaisia vuosien varrella saamiani rautoja, koska tulokset olivat niin hyvät. Muistan, kuinka nuorena eräs ohikulkija kehui, kuinka upeat hampaat minulla on ja kommentti sanottiin sellaiseen sävyyn, että tiesin hänen todella tarkoittavan sanojaan. Tuollainen oli balsamia haavoille! Äitini nopean toiminnan ansiosta koen, ettei kiusaamisesta jäänyt traumoja – pikemminkin ehkä sisuunnuin entisestään pitämään rautojani vaikkei se aina herkkua ollutkaan ja toisaalta opin että kärsivällisyydellä voi saavuttaa uskomattomia tuloksia!
Olen joskus miettinyt, että jos vanhemmillani ei olisi ollut rahaa maksaa hoitoja, olisin joutunut kärsimään vaivasta, joka olisi ollut helposti hoidettavissa. Pelkäänpä, että kyseinen piirre olisi luultavasti ajan kanssa vaikuttanut itsetuntooni ja aiheuttanut erilaisia terveysongelmia, kuten päänsärkyjä jne. Itsensä pitäisi tietysti oppia hyväksymään sellaisenaan, mutta on olemassa myös piirteitä, jotka voivat aiheuttaa terveydellisiäkin haittoja sekä piirteitä, joihin voimme itse vaikuttaa, kuten juurikin purentavirheet ja vaikkapa ylipaino. Itse pidän esimerkiksi raskausarpia lähes kunniamerkkeinä, jotka ovat tulleet rakkaiden lasteni saamisen yhteydessä. En häpeile niitä enkä pyri niistä aktiivisesti eroon, mutta raskauksien yhteydessä kertyneestä ylipainosta haluan toki eroon. En kuitenkaan aio julkaista kuvaa näistä ”kunniamerkeistäni” täällä blogissa. Se ei vain tunnu itsestäni luontevalta. Voin vain vakuuttaa, että olen kyllä nykyiselläni kaukana median luomasta kauneusihanteesta. Kuitenkin pidän hyvinpalvelleesta vartalostani, joka on kantanut neljä lasta. Myönnän myös, että vaikken kovin ulkonäkökeskeinen olekaan, olisin halunnut hampaani oikoa ilman riskiä terveydellisistä ongelmistakin. Hampaani olivat kovin silmiinpistävät ja ympäristön aiheuttama paine ulkonäön suhteen kovin suuri. Sama taitaa päteä liikakiloihinkin.
Vinot, suuret etuhampaat periytyvät suvussamme enkä ollut kovin yllättynyt, kun vanhimman lapsen etuhampaista tuli isot ja vinot. Aloin heti hänen rautahampaansa nähtyäni selvitellä oikomishoidon mahdollisuutta. Kerroin sukutaustastamme: äitini esimerkiksi lopulta kävi läpi raskaan leikkauksen aikuisiällä, kun ei hänen aikanaan lapsena aloitettu oikomishoitonsa tepsinyt toivotulla tavalla. Äiti myös kokee, että vinot etuhampaat murensivat hänen itsetuntoaan. Meille lupailtiin ja lupailtiin pääsyä oikomishammaslääkärin arviokäynnille. Vuodet kuluivat. Poikaa alettiin jo hieman kiusata hampaistaan. Onneksi hän on kuitenkin hyvällä itsetunnolla varustettu eikä pahemmin välittänyt kiusaamisesta, mutta minä äitinä muistin liiankin hyvin, miltä nimittely voi tuntua. Soittelin toistamiseen ajanvaraukseen, josta luvattiin, että viimeistään silloin-ja-silloin pääsette arviokäynnille. Kun ajankohta koitti eikä kutsua kuulunut, soitin toistamiseen ja taas lupailtiin että ihan kohta on teidän vuoronne. Tässä tosiaan kului VUOSIA emmekä saaneet aikaa edes oikomishammaslääkärin arviokäynnille! Meille pahoiteltiin, että ruuhkat alueellamme ovat erityisen hankalat. Olisimme olleet valmiita kuljettamaan poikaa mille tahansa Helsingin terveysasemalle hoitoa varten, mutta vaikka muutoin terveyskeskuksensa saakin valita, niin oikomishoidon yhteydessä tämä ei käynytkään. Kerran otin puheeksi tilanteemme pojan tavallisen hammastarkastuksen yhteydessä. Kyseinen hammaslääkäri yritti pyytää toisessa huoneessa ollutta oikomishammaslääkäriä edes vilkaisemaan pojan hampaita, mutta hän ei kuulemma ehtinyt. Tavallinen hammaslääkäri totesi, että purenta näyttää pahalta.
Luottamus kunnalliseen hoitoon pääsyyn meni täysin! Tunsin, että laiminlyön poikaa, jos en saa häntä hoitoon mahdollisimman nopeasti. Hakeuduimme siis yksityiselle puolelle, vaikka se kallista lystiä onkin. Sovimme, että hän päättää röntgen-kuvien perusteella, onko hoito järkevää aloittaa heti vai voisimmeko vielä odottaa kunnalliselle pääsyä ilman vahinkoa. Kuvat nähtyään yksityinen oikomishoitoon erikoistunut hammaslääkäri sanoi, että pojan alaleuka oli jo alkanut kompensoida yläleuan virhepurentaa eli hänen mielestään hoito kannattaisi aloittaa mahdollisimman pian. Hän totesi myös, että hampaat ovat kovin tapaturma-alttiit pojan jalkapalloharrastuksen vuoksi.
Aloitimme siis hoidon yksityisellä. Tulokset olivat uskomattoman nopeita ja uskomattoman uskomattomia! Pojan hampaista tuli upeat! Toki hoito ei ole vielä lopussa; ilmeisesti myös alaleukaa pitää oikoa, kunhan pysyviä hampaita tulee sinne lisää ja nytkin pojalla on käytössä ”irtoraudat” yläleukaan. Poika on kokenut hoidon ”ihan ookooksi”; menee klinikalle mielellään eikä ole pahemmin valitellut kipuja. Raudoista ei myöskään ole juurikaan kiusattu.
Saimme lopulta kutsun kunnallisen oikomishammaslääkärin arviokäynnille, kun pojan yläleuan hoito yksityisellä oli jo loppusuoralla. Soitin ajanvaraukseen ja kerroin, miten meille oli toistamiseen lupailtu aikaa, jonne emme kuitenkaan vuosien odottelun jälkeen päässeet. Kerroin myös yksityisen oikomishammaslääkärin arvion pojan tilanteesta. Tuolloin minulle sanottiin, että voisin tehdä asiasta valituksen. Oikeastaan valituksen tekemiseen lähes kannustettiin: asiat eivät kuulemma muuttuisi, jos ei asiaa vietäisi eteenpäin. Sain yhteystiedot, jonne valituksen voisi jättää ja laadin valituksen, johon liitin pojan lähtötilanteen röntgenkuvat sekä yksityisen oikomishammaslääkärin lausunnon. Jonkinajan päästä sain lakimiehen kirjoittaman vastauksen, jonka mukaan kyseisiä dokumentteja ei voida käyttää arvioidessa, olisiko poika ollut oikeutettu kunnalliseen oikomishoitoon vai ei. Kuitenkin tekstin loppupuolella todettiin, että niiden perusteella voitaisiin arvioida, voisiko pojan hoito halutessamme jatkua kunnallisella puolella. Kuulosti mielestäni absurdilta! En enää halunnut vaihtaa niin epävarmaan hoitoon, vaan mieluummin jatkoimme hoitoa yksityisellä.
Itselleni jäi tunne, että kunnallisella puolella, ainakin meidän alueellamme, on liian vähän oikomishammaslääkäreitä. Minulle sanottiinkin, että esimerkiksi hammaslääkärin sairaslomat ovat aiheuttaneet sumaa hoitoonpääsyyn. Ajanvarauksessa on siis lupailtu hoitoonpääsyä hyvässä uskossa, mutta ylikuormitettu oikomishammaslääkäri ei ole tainnut pysyä mukana tahdissa, mistä häntä ei tietenkään voi syyttää! Miksi oikomishammaslääkäreitä sitten riittää yksityisellä puolella? Mekin pääsimme hoitoon samantien! Onko kyse paremmasta palkkauksesta vai työolosuhteista? Vai eikö lisää oikomishammaslääkäreitä edes haluta palkata säästö- tms. syistä? Halusin nostaa asian esiin myös täällä blogissani. Ehkä lukijoillani on samantapaisia kokemuksia. Mielestäni tilanne, jossa lapsen nopea hoitoonpääsy on riippuvainen vanhempien maksukyvystä tai asuinpaikasta asettaa lapset kovin eriarvoiseen asemaan! Tähänkö on menty?
Lastensilmin 