Suomessa vietetään kuulemma lihatonta lokakuuta. Meidän syyskuumme sekä alku-lokakuumme oli aika lihaton monestakin syystä. Ensinnäkin keittiömme oli vasta alkutekijöissään tänne tullessamme ja toisekseen myyntikojujen lihatiskit eivät varsinaisesti herättäneet ruokahaluani. Päädyin siis alkuun kokkailemaan hyvin yksinkertaisia ruokia kasviksista, kuten kasvispihvejä ja perunamuussia. Ihania kasvispihvejä saa raastamalla haluamiaan kasviksia ja lisäämällä joukkoon vähän vehnäjauhoja, kananmunan tai pari sekä suolaa ja mustapippuria. Nämä sekoitetaan ja paistetaan tipassa öljyä. Lusikalla voi vähän muotoilla pihvien muotoa. Minä raastoin vain perunaa ja porkkanaa, mutta olivat hyviä noinkin. Jos meidän lapsille aikoo tarjota kasvisruokaa, on sen parasta olla mahdollisimman yksinkertaista! Kasvispainotteinen ruoka tekee kyllä välillä hyvää!
Kasvikset ovat täällä halpoja ja tarjonta on mielestäni aika monipuolinen. Hedelmiä sitten tuntuukin löytyvän lähinnä vain kauden mukaan – esimerkiksi olen kaipaillut appelsiineja, mutta niiden aika ei kuulemma ole ihan vielä. Pääkaupungin ostoskeskuksesta tosin sai kaikenlaisia hedelmiä, kiivejäkin, mutta sinne on kuitenkin sen verran matkaa, että voimme siellä harvemmin käydä. Suunnitelmissa on, että kunhan asunnon viimeistely ei enää vie niin paljon aikaamme kuin nykyisin, kävisimme tuolla ostoksilla säännöllisin väliajoin ja ostaisimme kassit täyteen kaikkea sellaista, mitä lähikaupoista ei löydy.
Kaipailen myös joitakin ruoka-aineita, kuten ruisleipää, Suomesta. Yllätyksekseni en ole löytänyt täältä myöskään kardemummaa, jonka olen jotenkin kuvitellut olevan alkujaan arabialainen mauste ja joka on yksi lempimausteistani. Olen kirjoitellut listaa puuttuvista ruokatarpeista, joita aion joko tuoda itse Suomesta tai pyytää jotakuta tuomaan Suomesta. Vaniljasokeri on toinen listalle joutunut lempimausteeni.
Parisen viikkoa sitten Eid-juhla katkaisi meidän osaltamme lihattoman lokakuun. Lammas kuuluu perinteisen Eidin viettoon, samoin lampaanlihan lahjoittaminen köyhille. Meilläkin on nyt siis pakastin täynnä lampaan lihaa. En ole kovin paljoa aikaisemmin kokannut lammasta, mutta yllätin sekä itseni että perheeni! Lampaasta tuli nimittäin aivan mielettömän hyviä ruokia, vaikka itse sanonkin. Myös lasten serkut pitivät ruuasta. Tein esimerkiksi yksinkertaisia liha-kasvisvartaita; pujottelin liha- ja kasvispaloja vartaisiin, voitelin hieman öljyllä, jonka sekaan sekoitin suolaa ja mustapippuria ja sitten vain uuniin. Yksinkertaista, mutta hyvää!
Seuraavana päivänä tein marokkolaistyylistä couscous-kastiketta, jonka ohje löytyy nimellä Couscous Sauce täältä: http://www.moroccancaravan.com/recipe4.asp.
Ja sitä seuraavana päivänä olikin lammastaginen vuoro – ohje löytyy täältä: http://herkku.wordpress.com/2011/11/06/lammastagine/.
Muuntelin reseptejä lähinnä jättämällä pois muutamia mausteita, joita ei kotoa löytynyt. Useimpia tosin löytyi, mutta ei ihan kaikkia. Samoin jätin kikherneet pois, koska meidän lapset (ja minäkin jos rehellisiä ollaan) eivät niistä pidä. Pari kertaa lisäsin couscous-kastikkeeseen, jota siis olen kokkaillut nyt jo monta kertaa, vielä herneenpalkoja, joita mies oli ostanut.
Couscouksen valmistan couscous-keittimellä höyryttämällä – mielestäni siitä ei tule ollenkaan samanlaista ohjeilla, joita löytyy monien Suomessa myytävien pika-couscous-purkkien kyljistä! Tosin söimme couscous-soossia myös pelkän patongin kera. Täällä syödään yleisesti tosi paljon patonkia. Toinen, ei-niin-terveellinen-juttu, jota syödään paljon, on rasvassa käristetyt perunat, joita minäkin sorrun joskus tekemään. Kerran aloitettuani työn tavallinen veitsi oli juuri astianpesukoneessa ja päätin kokeilla, millaisia perunoita saisin aikaiseksi kuorimaveitsellä. Tuloksena oli ihania ohuen ohuita kotitekoisia sipsejä :)!
Luulen, että ihanaa makua ruokaan tuo myös kaasuliesi. Olen lukenut, että ammattikokit käyttävät yleensä juuri kaasuliettä, enkä enää ihmettele. Olin alkuun sitä mieltä, että meillehän ei sitten kaasuliettä tule. Pelkäsin, että aiheuttaisin kokemattomuuttani jotenkin kaasuräjähdyksen tai –vuodon. En siis ole ikinä käyttänyt kaasuhellaa. Mies- raukka etsi parisen tuntia rouvalle sähköhellaa – tuloksena sellainen ylihintainen keittolevyn tapainen, joka vielä kuulemma imee valtavasti sähköä. Uunista ei tietoakaan. Hökötys oli kaiken lisäksi todella hidas lämpiämään. Kaasuntuottajamaana Algeriassa ei sähköuuneja juuri ole.
Aloin pikkuhiljaa lämmetä ajatukselle kaasuhellasta. Luin suomalaisilta sivuilta, että oikein käytettyinä nyky-hellat ovat turvallisia ja ajattelin, että algerialaisilla on niistä niin paljon kokemusta, että kyllä he meillekin osaavat sellaisen asentaa. Ja kun liesi meille lopulta tuli, ihastuin siihen heti! Olen aikamoinen jääräpää, enkä usein myönnä olleeni väärässä, mutta nyt täytyy myöntää, että mies oli oikeassa tässä asiassa – hän nimittäin halusi kaasulieden alunperinkin, mutta yritti silti täyttää toiveeni sähköhellasta. Opin myös, että joitakin asioita kannattaa ensin kokeilla ennen kuin tyrmää ne täysin. On ihanaa, kun liesi lämpenee samantien eikä lämpenemistä tarvitse odottaa! Se on luksusta tällaiselle hätähousulle! Ja parasta on lieden ruokaan jättämä maku!!!
Kaasu-uunin käyttö onkin mielestäni hieman vaikeampaa ja vaatii harjoittelua. Olen saanut tehtyä niin toska- kuin pannukakunkin. Ja pizzaakin olen lasten pyynnöstä tehnyt, mutta minkään koostumus ei ole ollut ihan samanlainen kuin sähköuunissa paistettuna. Jos siis jollakulla on hyviä vinkkejä kaasu-uunin käyttöön, niin sana on vapaa! Sen jo luinkin ohjekirjasta, että kakkuja paistettaessa uuni olisi hyvä esilämmittää, mutta olisiko jollakulla antaa muitakin vinkkejä?!
Olen miettinyt sitäkin, vaikuttaisiko lammasruokieni onnistumiseen myös itse lampaan liha. Ehkäpä lammas on elänyt vapaana ja suhtonnellisena? Ainakin haluaisin ajatella näin. Meidän alueellamme on lammaspaimenia, jotka vievät päivittäin katraansa ulos – välillä meidänkin parvekkeemme alle. Parvekkeeltamme voi nähdä myös kanoja poikasineen sekä hanhia tai ankkoja. Sanoinkin miehelle, että täällä ei lapsia tarvitse viedä Fallkullaan eläimiä nähdäkseen. Toki kyllä täälläkin käsittääkseni on myös eläinten tehokasvatusta. Vai onko? En itse asiassa tiedä.
Täällä lammas käytetään tarkkaan hyödyksi – jopa mahalaukku, keuhkot, pää ja sorkat syödään. Toisaalta on erittäin kunnioitettavaa, että kun kerran lammas on tapettu, niin siitä ei heitetä mitään hukkaan, toisaalta myönnän toivoneeni, että pässimme pää, jonka naapurimme ensin ihanasti tarjoutui grillaamaan meille, ja joka sitten kuljetettiin anopilleni paloiteltavaksi lihakirveellä, jäisi jonnekin matkan varrelle. Mutta ei jäänyt – tuolla se edelleen odottaa pakkasessa, että keksisin, mitä siitä tekisin. Onko hyviä ehdotuksia?! Mahalaukun anoppi sentään onneksi huoli itselleen! Maksan sentään sain valmistettua itsekin.
Eidiksi valmistin myös yksinkertaisia makroteja. Näin meidän kesken sanottuna minä ja lapset (ja havaintojeni mukaan mieskin) tykkäävät enemmän ”suomalaisista” kuin algerialaisista leivonnaisista – suomalaisista on lainausmerkeissä siksi, ettei esimerkiksi sacher-kakkukaan ole alkujaan ollenkaan suomalainen leivonnainen – ehkä olisikin parempi sanoa, että eurooppalaisista. Usein algerialaiset leivonnaiset paistetaan rasvassa, tai sisältävät muuten paljon rasvaa, ja ne saavat makunsa hunajasta tai sokerivedestä – niin nämäkin. Itse asiassa ilman hunajaa nämä eivät maistu mielestäni juuri miltään. Mutta hunajan kanssa ovat ihan hyviä. Tällä kertaa sain näistäkin ylistystä lapsilta ja mieheltä ja jopa miehen veljeltä. Tässäpä anoppini ohje:
3 kuppia mannaryynejä
Vajaa kuppi sulatettua margariinia
Vähän suolaa
Puoli kuppia vettä
Puoli kuppia kukkavettä
(Kupin kokoa vaihtelemalla voi tehdä eri kokoisia taikinoita!)
Sekoitetaan taikinaksi. Josta tehdään ohuehko n.5cm leveä pötkylä. Väliin tulee täyte – joko taatelia tai seuraavanlainen seos:
1 kuppi jauhettua mantelia
½ kuppia sokeria
Vähän kanelia
Vähän kukkavettä
(Täytteen teossa käytetään tietysti huomattavasti pienempää kuppia mittana kuin taikinan teossa.)
Kun täytettä on asetettu ohuelti pötkylän reunaan, rullataan pötkylä kiinni ja leikataan vinottain paloiksi, jotka paistetaan öljyssä. Päälle hunajaa! Saikohan tästä selityksestä mitään selvää? Näiden tekeminen on itse asiassa tosi helppoa, vaikka selitys onkin sekava. Ehkä kuva valmiista makroteista kertoo paremmin, mistä oikein on kyse?
Olen täällä innostunut keittämään kahvia espressopannulla. En raahannut kahvinkeitintä mukana, vaan ajattelin, että katsotaan täällä päässä, mitä tehdään kahvin suhteen. No, ihastuin espressopannulla keitettyyn kahviin niin, etten enää kaipaa kahvinkeitintä. Tosin tämä kahvi kaipaa mielestäni ehdottomasti sokeria, Suomessa en sokeria kahviin laita.
Keitin on hyvin yksinkertainen; sisällä olevaan suodattimeen laitetaan kahvia ja ala-osaan vettä. Sitten vain kiehumaan! Hetken päästä kahvi nousee yläosaan. Lisäksi lämmitän maitoa. Maitoa tulee kahviin itse asiassa enemmän kuin itse kahvia. Kaadan maidon kuppiin pienen sihvilän läpi. Tämän tavan opin Ranskassa vieraillessani eräässä algerialaisperheessä. Ensin ajattelin, että tapa on turha, mutta kyllä se vain niin on, että näin pienellä vaivalla kahvista tulee paljon parempaa ilman turhia paakkuja. Pannun alla näkyy 80-kymppisen mummini virkkaama pannulappu, joita hän virkkaa aikansa kuluksi. Nämä ovat niin ihania – käytän sekä pannulappuina että –alusina. Myös anoppi sai näitä tuliaiseksi Suomesta ja vaikutti tyytyväiseltä. Kiitos mummi!
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Tässä yhtenä päivänä alkoi tuntua, että nyt voisi syödä muutakin kuin lammasta. Pyöräytin sitten tällaisen helpon makaroni-tonnikalasalaatin, joka sopii hyvin vaikka luonasevääksi. Pitää nälän poissa yllättävän pitkään! Salaattiin tulee:
Lastensilmin 